Meikämutsi tyttöystävänä

Mulla on ollu tää postaus luonnoksissa jo ties kuinka kauan, mutta julkasu on vaan venyny. Tää on ehkä eka aika henkilökohtainen postaus, minkä kirjotan, joten julkasua on pitänyt pohtia. Ja koska kirjoitus liittyy myös Makkeen, niin silläkin piti ensin tämä hyväksyttää. Tuo Ellen syntymän jälkeinen aika on käsitelty hyvin lyhyesti ja siihen on syy, josta ehkä jonain päivänä vielä kirjoitan. Mutta näillä mennään siihen saakka :)

Oon ollut tyttöystävä elämäni aikana melkein seitsemän vuotta, ensin neljä ja Makken kans kolme! En tiä onko toi luku aika pieni, koska oon kumminkin aika kurppa (parin kuukauden päästä kaksviis, what?!), mutta omasta mielestä se on kuitenkin melkonen saavutus, siltä vastapuolelta lähinnä :D

Teininä en oikeastaan tiennyt halusinko seurustella vai enkö, mutta sitten kun aloin seurustella, niin se tuntui mun jutulta. Eron jälkeen olisin vain äkkiä halunnut taas olla jonkun tyttöystävä! Mutta eihän se maailma niin pyöri, että kaikki vois heti eron jälkeen (ottaa laastarin, kuten eräät, vink vink vaan sielä kuvaruudun toisella puolella hän, joka itsentä tästä tunnistaa :D) tavata jonkun uuden ihmisen ja alkaa seukkaamaan. Minä kuuluin siihen kategoriaan, joka ei vaan tavannut ketään tai jos tapasi, niin vastapelaaja ei ollut suhdetta etsimässä (ainakaan mun kanssa, hehe).

Jossain vaiheessa lakkasin uskomasta parisuhteeseen ja suorastaan pakotin itseni ajattelemaan; mä en tarvi ketään! Kävin töissä, jumpassa, luuhasin kaverien kanssa ja bailasin, bailasin ja bailasin. Mutta sitten eräänä keväisenä päivänä (kun olin ehkä edellisiltana taas hieman bailannut :D) olin lenkillä ja kesken juoksemisen pysähdyin ja tajusin, että oon ihastunut. Se tunne iski kuin hyttynen juhannuksena mökkeilijän ihoon. Mä oon ihastunu, jee! Mä oon ihastunu, apua! Tästä parin viikon päästä alkoi mun ja Makken stoori.

Makken olin tavannut työmaalla eli baarissa (olis pitäny siitä jo tajuta perääntyä, ei vaiskaa :D) joskus syksyllä 2010 ekan kerran ja kiinnittänyt huomiota hänen kenkiin, joista pidin. Tää oli mulle silloin ihan normaalia, kiinnitin ihmisissä ekaksi huomiota kaikkeen epäolennaiseen kengistä ja nenän koosta lähtien. Kun huomasin olevani tähän kengälliseen mieheen ihastunut, tilanne eteni aika nopeasti. Tein (ainakin itelleni) heti selväksi, että haluan olla tyttöystävä enkä mikään sutina!

       

Kevät lenkkeiltiin, bailattiin ja hengattiin yhdessä. Mun mielestä olin aika rento tyttöystävä tuolloin. Halusin itekkin käydä viihteellä rankan työn vastapainoksi. En muista, että oltais riidelty oikeastaan mistään ekan puolen vuoden aikana. Heräsin joka aamu onnen tunteeseen! Olin niin jätti-iloinen, että olin löytänyt Makken. Tai Makke mut :D en tiä oikein miten päin se meni.

Syksyllä muutettiin kimppaan. Makke oli eka ukko, jonka kanssa löin hynttyyt yhteen. Ehkä aikaa kultaa muistot, mutta sanoisin, että meidän yhteiselo alkoi tosi vaivattomasti. Ja kai siinä jotain muutakin tuli harrastettua yhteisasumisen lisäksi, koska tammikuussa 2012 olinkin jo raskaana :D

Raskausaikana meillä oli kivaa. Sekoilin hormoonipäissäni ja itkeskelin vähän väliä, mutta Makke loputtomasti tajus mua. Mä oksentelin ekat kolme kuukautta ja Makke kanto mulle sankoa sängyn viereen ja toi kaupasta suolatikkuja (jotka oli monesti ainoa safka, mitä sain syötyä). Ah, romanttista! Ei kauheesti jaksettu ressailla jälkikasvun tulemista, joten homma pysyi melko rentona ihan loppumetreille saakka.

Ellen syntymän jälkeen kaikki oli outoa, mutta ihanaa. Pieni ihminen muutti meille muuttaen samalla koko elämän. Muistan 4-ever miten rakastuneita oltiin tuolloin ja kaikki oli vaaleenpunasta hattaraa (kunnes alko vatsavaivat ja huuto :D). Tuo ylempi kuva on otettu Ellen ristiäispäivänä ja mun mielestä näytetään tuossa just siltä mitä oltiinkin tuolloin; superonnellisia! 

Perhejuttujen ja normiarjen vastapainona me hoidetaan meidän suhdetta (dokaamalla) käymällä ihmisten ilmoilla. Se saattaa olla meidän ainut yhteinen harrastus tällä hetkellä. Viime kesän-joulun väillä vietiin Elle noin kerran kuussa mun mutsille yökylään, jotta päästiin osallistuun johonkin pippaloihin tai sit vaan saunottiin kotona ja lähettiin sitten kyliksille. Tänä vuonna mua ei oo huvittanut käydä rimpsalla (koska oon niin fitness :D), joten ei olla oikeastaan tehty mitään kaksisteen. Paitsi kaapista ulostulon vuosipäivänä käytiin syömässä. Ja eileen Hesburgerissa, whipii :D

Toi parisuhteen hoitaminen ois se juttu, mihin meidänkin pitäis panostaa varmaan vähän enemmän. Ihailen niitä äiti-isiä, jotka osaa ottaa omaa aikaa ja lähteä viikonloppulomalle ilman tenavaa. Mutta yhtä lailla ihailen niitä ihmisiä, jotka lähtee viikon rantalomalle ja ottaa perheen minin mukaan. Meidän vaakakuppi on kallistunut enemmän hyvän arjen ylläpitämiseen ja siksi meidän kahenkeskinen rentoutumisaika on jäänyt vähemmälle. Ollaan myös molemmat melko kovia urheilemaan ja harkat vie ison osan ajasta. Välillä vedetään läpsystä vaihto- meiningillä harkoista harkkoihin. 

Parisuhde (kirjotin tähän eka parsisuhde :D) muuttuu paljon, kun lapsi tulee taloon. Meidän kohdalla muutos ei tuntunut järisyttävältä, koska ei oltu ehditty olla kauaa yhdessä eikä meillä ollut mitään isoja rutiineja tai vakiintuneita tapoja pariskuntana. Ei tavallaan olla jääty kaipaamaan meidän kahdenkeskistä aikaa, koska kumpikaan meistä ei muista millaista oli ennen Ellen syntymää. Toi ylläoleva kuva tiivistää aika hyvin meidän meiningit; tehdään lähes aina kaikki jutut kolmistaan, meillä on hauskaa, eikä ehkä olla ihan normaaleja :D toi kuva on Ellen yks vee kuvauksissa otettu ja ainut HYVÄ perhepotretti. Kertoo jotain kuvattavien tasosta, hehe!

Tyttöystävänä oon melko joustava, mutta kodin siisteydenylläpitoasioissa aikamoinen nipo (lue pirttihirmu). Haluan antaa Makkelle omaa aikaa, koska hän on sen ajan ansainnut. Mutta haluan myös, että kun tuut töistä kotiin, niin ei heti tarvi ruveta kotona(kin) siivoomaan. Yritän ymmärtää viimeseen asti miesten aivoituksia ja systeemejä, menoja ja tuloja. Mutta haluan myös, että mua naisena ymmärretään, kun haluan ettei tiskirätti loju märkänä altaassa tai ettei pöytään oo kuivunu kiinni päivän lounas.

Yritän arvostaa Makkea ihmisenä, miehenä, poikakaverina ja isänä. Jälkimmäisen roolin arvostus on helpointa, koska Makke on vaan niin upee iskä (<3). Mutta ennen kaikkea haluan arvostaa meidän parisuhdetta. Haluan jokaisena päivänä muistaa olla kiitollinen siitä, että mua rakastetaan ja että mulla on joku jota rakastaa. Ilman meitä ei olis mua ja toisteppäi <3