Parisuhdepohdintaa

Mulla ei oo nyt siis esiteltävänä Elloksen tilausta vaikka lupasin etten tuu horiseen tänne ennenku ne on tullu :D maanantain shoppailut ois, mut laitan kaikki sit vaiks samalla kertaa. Tulin muute vaa kirjottaan, koska heräsin superaikasin, kun olin menossa isseetä kattoon sairaalaan. Mut siltä tuliki viesti, et se pääsee jo pois niin emmä sit mennykkää :)

Halusin tehä nyt itelleni "päiväkirjamaisen merkinnän" siitä mitä mieltä oon ollu meidän parisuhteesta raskauden täs vaiheessa. Nyt oon pitkälti kirjotellu vaan tapahtumia, mikä on tietty kans mukava muisto joskus lukee, et missä järjestykses kaikki asiat tapahtu, mut ehkä haluaisin tänne myös enemmän semmosta mietiskelyä :D

Aluksi "pelkäsin" kauheesti, että meidän parisuhde muuttuu, kun mä oon raskaana ja varsinki sitte kun saadaan vauva. No, onhan se meidän välinen suhde aika paljolti muuttunutki, mutta ei sitä mitenkää olis tarvinnu pelätä :D Mehän ei ehditty olla vasta ku vuosi yhdessä ennenku pamahdin paksuksi (tosi hyvä ilmaus :D) ja mun ykkös pelkotila liittyki siihen, et yhyy mulla ja ukkelilla ei oo koskaa enää kahdenkeskistä elämää. Nyt kun mietin näin puolen vuoden jälkeen, niin empä mä sitä entistä elämää kauaa olis jaksanu. Esimerkiks työpaikan olisin varppina halunnu vaihtaa enivei. Ja olin mä melko kyllästyny siihen vapaapäivinä dokaillaan ja ollaan rapulois -meininkiinki :) vaikka ei me ny aina kännätty, mutta hyvin usein kuitenki. Jotenki tästä nykysestä elämästä on tullu NIIN paljo tasapainosempaa, et meidän parisuhdeki voi paljo paremmin. Vaikka välillä tuntuu, et ollaan ihan eri planeetoilta, niin silti tää meidän pieni yhteinen projekti jotenki sitoo meitä eri lailla yhteen. Muistan aluksi, kun ei oltu kerrottu vauvasta vielä kellekkää ja oltiin jossain ihmisten ilmoilla, niin saatettiin ylityperänä vaan kattoo toisiamme ja hymyillä onnellisena :) hih hih. Nyt kun kaikki tietää, niin ollaan ehkä vähennetty semmosta kahdenkeskistä aiheesta jauhamista :D kyllä ukkeli joka päivä kysyy, et mites vauva ja mites sä voit, mut muuten ollaan ihan niinku ennenki ja kotona mä melkeen joskus unohdanki olevani raskaana. Eli yhteenvetona siis tohon pelkoon, ettei meillä koskaan oo enää sitä mitä meillä ennen oli, niin ei haittaa :) meillä tulee oleen jotain niin paljo hienompaa ja onki jo! Ootan niin ku vauva syntyy ja saadaan olla kolmisteen kotona, kun ukkelillaki on isyysloma <3

Toinen mitä pelkäsin oli, et mitä jos ei enää osata suhtautua toisiimme muutaku tulevana isinä ja äitinä. Sekin osottautu aivan turhaksi panikoinniksi, koska me ollaan kaks ihan samanlaista ihmistä vieläkin. Aluksi ukkeli sano mua äipäksi ja meinasin välillä hypähtää kattoon, että HETKONEN en oo :D mut nykyään on ihan luonnollinen ajatus, että siittä tulee isimies ja musta äippäläinen ja ollaan silti vielä toistemme rakkaita avopuolisoja. Mä huomaan kyllä, että mulla on ukkeliin semmonen erilainen, jopa vähän äidilline suhtautumistapa :D esimerkiks nyt kun se tuli eileen vähä kipeeks, niin mulla oli hirvee huoli, et pärjääksä ny ku mun täytyy mennä töihin ja haetaan sulle jotain lääkettä ja onko sulla syömistä yms yms yms :) mut muuten ollaan iha vaan me kaks, samat ihmiset jotka ihastu toisiinsa. Ja nyt oon vaan onnellinen ja ylpee siittä, että meistä tulee mutsi ja fatsi, koska me tullaan oleen niin hyviä siinä :) ainaki ukkelista tuloo hyvä isukkilainen <3

Vielähän avoimeksi jää kysymys, et miltäs elämä sitten sen vauvan kanssa maistuu ja se mitä täs vaihees välillä pelkään, on että riittääkö mun ja ukkelsonin välinen rakkaus. Mut luulenpa, että sekin pelko aivan turhaksi osoittautuu, mut tartteehan sitä ihmisen vähä jotain pelätä :D täs tekstis ei oo päätä eikä häntää (taaskaa) ja siittä tuli kauhee romaani, mut mulle itelle sillä on informaatioarvoo kauheesti :)