Ylistys muts(e)ille!

Oon seuraillut muutamia vauvablogeja jo raskausaikana ja nyt, itekkin vauvaantuneena ihmisenä, niitä lueskeltuani tuntuu ettei kenekään muun vauva itke, kun meidän. Mä oon niin tottunut vauvan itkuun, etten pidä sitä huolestuttavana, mutta joskus sitä miettii, jotta kuuluuko vauvan itkeä vai onko sillä jotenki huono elämä, jos se porajaa. Vai onko sitten niin, jotta kaikki äidit ei kehtaa kirjottaa vauvan kiukutteluista vaan ne kirjottelee pelkästään niitä hyviä juttuja. Toki tiedän monia ihmisiä kenen vauvat yksinkertasesti vaan on hyvällä päällä ja tyytyväisiä. Sääliksi käy niitä äitejä, joiden vauvat huutaa koko ajan eikä mikään tunnu tepsivän. Sellasiakin tarinoita oon valitettavasti kuullu, vaikka onneks tosi paljon vähemmän, kun niitä mukavia vauva-arki juttuja. Sitä kun tuntee ittensä välillä niin riittämättömäksi ja voimattomaksi jo nyt, vaikka ei toi meidän rinsessa huiki läheskään koko päivää. Silloin toivoo vaan, jotta voi kunpa hän osaisi puhua ja kertoa mikä on hätänä :)

Jäntevä ponteva Rutkuli <3

Sitten asiaan eli tohon mihin otsikkokin viittaa; mä en olisi pärjänny tätä kuutta viikkoo näin hyvin ellei mulla olis mutsia! Mun mutsi on ollu aivan korvaamaton apu meille. Sillä on kokemusta vatsavaivaisista vauvoista (koska meikäläinen on pienenä ollut sellainen :D) ja ilman sen vinkkejä, meillä ei olis näinkään rauhallista ja mukavaa arkea. Ollaan oltu tosi paljon mun mutsin luona, pisimmillään neljä päivää, ja sielä oon seuraillut, kun mutsi touhuilee rutkulin kanssa. Oon matkinu asennot ja otteet, mitä mutsi käyttää, kun rutkuli valittaa vatsakipujaan ja soveltanut niitä sitten omassa arjessa vauvan kanssa. Mutsi on lisäksi ottanut mimmin muutaman kerran niiden huoneeseen nukkumaan ja oon pumpannut yöksi maitoa, jota mutsi on antanut vauvalle ja siten mäki oon saanut pari kertaa nukkua katkeamattomat 8-9 tunnin yöunet <3 mutsille voin laittaa viestiä tai soittaa milloin vaan ja kysellä neuvoja, jos oon vähä hukas jonku asian suhteen. Mutta toisaalta mutsi ei neuvo liikaa tai tuputa vinkkejänsä, vaan antaa mun kokeilla rauhas ja auttaa vasta sitten, jos homma ei lähde luistamaan.

Mummin sylissä pötköttelemässä!

Lisäksi mutsi jaksaa aina kehua meidän rutkulia, vaikka se kiukuttelis kuinka :) aina vauva on sen mielestä söpö ja ihana, vaikka se huutais kurkku suorana. Mutsia ei haittaa kuulemma yhtään, kun mennään sinne välillä aivan väsyneinä lepäämään ja mutsi hoitelee vauvaa ja meitä :) tekee ruokaa, kanniskelee murua, antaa meidän nukkua päikkäreitä, pesee pyykkiä yms. Mutsi on muutenki aina tukenu mua elämän varrella joka lailla ja eniten ehkä rahallisesti :D nytkin se on halunnut osallistua vauvan tarvikehankintoihin. Mutsi on muutenki sellanen lapsilleen omistautunu ihminen; meitä on aina pienestä pitäen kuskattu kaikkialle harrastamaan eikä se oo koskaan sanonu, että ei nyt ku mä en jaksa. Muistan aina, kun se kesäsin vei meitä ja naapureita uimaan, vaikka oli just tehny pitkän päivän töissä. Suurin piirtein joka päivä oltiin sitä vastassa jo ovella ja vouvattiin, jotta mennään jo! Sillonki se oli aina uikkarit kouras heti, kun oli saanu syötyä :D mutsille voi myös saada raivarit eikä se ota itteensä :D se tyynen rauhallisena kuuntelee ja ottaa vastaan kaikki haukutki ja sitten kun oon rauhottunu, niin sovitaan! Voisinpa mä itekkin olla joskus yhtä ihana äiti! <3